Pentueet

P-pentueen emä Fanta 4 viikon ikäisenä pentuna

"Koittaa lumoava ilta..."
Ja niin siinä vain käy:
Haukkuvien, hyppivien, pikkuisten
koiranpentujen kuhiseva kasa -

josta yksi pistää esiin kuin tähti.
Sinun koiranpentusi.

(Pam Brown)

SEPPELE_vastuullinen-valinta-100x100mm-1

Tällä hetkellä meillä ei ole vapaita pentuja.​ Tulevista pentuesuunnitelmista voit kysyä Sadulta. Päivitämme tiedot myös tälle sivulle.

Litters

We do not have free puppies at the moment. For future plans please contact to Satu.

Kasvatustyömme tavoite

Yhteinen hetki Wiiman kanssa

Kasvatustyömme tavoitteena on terve, hyväluonteinen ja rotumääritelmän mukainen koira, joka saa elää onnellista koiran elämää rakastavassa kodissa.

Kasvattamamme pennut luovutetaan rekisteröitynä, eläinlääkärin tarkastamana, mikrosirutettuna ja useaan kertaan madotettuna. Pennut saavat mukaansa kirjalliset hoito-ohjeet sekä monipuolisen pentupaketin.

Pidämme erityisen tärkeänä pentujen varhaista sosiaalistamista ensimmäisen neljän kuukauden aikana. Näistä kaksi ensimmäistä kuukautta pennut ovat vielä emän ja kasvattajan luona, jolloin panostamme merkittävästi pentujen kokonaisvaltaiseen käsittelyyn ja totuttamiseen erilaisiin tilanteisiin ja asioihin. Kaksi seuraavaa kuukautta pennut ovat tyypillisesti jo uusissa kodeissaan. Tästä syystä suosittelemme, että pennun hankinta pyrittäisiin ajoittamaan siten, että uudella perheellä olisi käyttää mahdollismman paljon aikaa erityisesti tuolloin pennun oppimisen kannalta erittäin tärkeänä varhaisen sosiaalistamisen kautena. Tämän panostuksen perhe tulee saamaan monin verroin takaisin koko koiran elämän aikana.

Aiemmat pentueet

Kasvattamiimme pentueisiin voit tutustua tarkemmin kunkin pentueen omalla sivulla.

© 2012-2019 Vuorenrinteen kennel   |   Tietosuojaseloste

Q-pentue

Tyyriksen ja Loordin pentue Synt. 13.8.2017 Alla linkki pentueen sivulle.

Go to link